Rakkaat lukijat on aika aloittaa matka yhdessä. Mutta voidaksemme aloittaa matkan on minun palattava vuoden 2023 alkuun. Sinne, mistä rakas tyttäreni sai alkunsa. Haluan ihan ensimmäiseksi sanoa, että rakastan tytärtäni enemmän, kuin mitään. Rakastan sitä, että hän on olemassa ja sitä, mikä hänestä on kasvamassa. Olen myöskin aina halunnut äidiksi nuorena. Tämä tapahtuikin, mutta tätä mikä meidän matkasta tulisi en osannut kuvitella.

Muistan sen ihanan päivän. Oli Maaliskuu 2023 tylsän tavallisen aurinkoinen launtai päivä. Minulla ei sinällään ollut raskausoireita, mutta jokin sisällä ja ystävien vitsit testien tekemisestä sai testin tekemään. Illaksi oli suunniteltu vauhdikkaat tanssi pippalot, missä vettä vahvempaa virtaa. Menin siis vessaan muina miehinä tekemään testiä. Ajatus huvitti. Olin kuopannut äitiys haaveet ajat sitten ja vaihtanut elämäntapani päälaelleen.

Takana minulla oli useita keskenmenoja, useit seksitauteja edellisestä suhteestaa. Tämän kaiken myötä lääkäri oli tutkinut ja diagnosoinut, ettei munasoluni ollut jollain tapaa hyviä. Jos lapsia haluaisin, saisin ne ihmeellä ja luultavasti hoidoilla. Näitä ajatuksia pyöritin miettiessä, miksi edes tein testiä. Katsoessani kahta viivaa jähmetyin. Ajatukset vilisivät päässäni. En saanut yhtään järkevää ajatuksen hiventä enää kiinni. Olin raskaana.

Seuraavaksi ryhdistäydyin ja kävin pelko skenaariot päässäni läpi. Tuleeko tämä taas päättymään? Jääkö sylini jälleen tyhjäksi? Pidänkö tämän lapsen edes? Kannattaakao minun edes yrittää? Olisinko edes hyvä äiti? Miten tämä vaikuttaa suhteeseeni? Olinhan suhteessa miehen kanssa, jolle aviottomat lapset oli ehdoton ei. Ylipäätään lapset tässä vaiheessa suhdetta oli ehdoton ei. Myös kulttuuri ja uskonto tausta meillä erosi. Ei radikaalisti jälkeenpäin ajatellen.

Suhteessa oli myös paljon etuja. Puolitoista vuotta vakaata suhdetta. Tämä oli myös ensimmäinen terve suhteeni, jolloin se oma sekaisin oleva lapsuudenperhe ei haitannut. Hän oli nähnyt minut ja jaoimme saman ajatusmaailman. Hän oli nähnyt osan perhettäni pakenematta. Mutta elämäntilanteemme ja lähtökohtamme vain olivat liian erilaisia, siksi lapsista ei puhuttu. Hänen perheensä ei hväksynyt minua, osa ei edes tiennyt minusta. Oma perheenikään ei tiennyt minulla edes olevan miestä, joten ei voinut syyttää. Voin, kuitenkin sanoa, että tästä saisi kirjoitettua loistavan rakkausromaanin. Suhteemme oli ehkä jopa liian täydellinen.

Oli aika havahtua takaisin tosi elämään haavemaailmoista. Prinsessasadut sikseen, sillä oli aika kasata itsensä vessassa. Kävelin kädet täristen hymy korvissa mieheni luo. Olin päättänyt olla onnellinen  ja kokea sen suuren rakkauden äitiydestä. Istuin vain sängyllä lievässä shokissa hervottomasti itkien. Ehkä onnesta? 

Sain sanottua juuri juuri miehelle olevani raskaana ja näytettyä testiä. Miehen silmät täyttyivät kyynelistä, mutta järki huusi vastaan. Näin hymyn leviävän kasvoille. Seuraavana pelon ja epävarmuuden. Hän antoi minun hetken olla onnessani. Sanat saivat tuntemaan, ettei hän olisi haluttu. Miestä katsomalla tiesi ja näki, ettei hän tarkoittanut sitä. Hän ei vain ollut valmis. Taisi olla niitä harvoja kertoja raskauden aikana, kun olin onnellinen.

Seuraavana päivänä tein liudan positiivisia testejä. Piti hyväksyä se tosi asia, mutta silti varmistella itselle. Olin raskaana ja tästä ei ollut paluuta takaisin. Tiesin, etten kyennyt aborttiin. Mutta pelkäsin pilaavani suhteen, joka ei koskaan palaisi ennalleen. Enemmän, kuitenkin pelkäsin pilaavani viattoman lapseni. En voisi koskaan olla hyvä äiti. Miten lapsi voisi rakastaa ja syntyä tälläiseen elämään? Halusin, kuitenkin palavasti tätä ja yrittää parhaani. Soitto äidille itkien oli myös yksi vaiikuttava tekijä. Ihminen, joka oli kantanut minua vatsassaan. Synnyttänyt ja sen jälkeen kantanut käsivarsillaan, sydämellään rakastaen. Sanoi uskovansa minuun. Se oman äidin usko minuun olikin ja on yhä niin vahva sekä luja. En vieläkään ymmärrä, miten äiti voi vaan tietää oikeat sanat ja hetket. Ehkä jonain päivänä itsekin ymmärrän.

Seuravaksi alkoikin miehen perheen painostus aborttiin. Enimmäinen ultra ja sydämen särkyminen. Raskausaikaa yksin. Tätä kaikkea käsittelen seuraavassa ellen jopa kahdessa seuraavassa postauksessa. Kunhan vauva arjeltanii kerkiän niin päivitän ulkoasuakin paremmaksi!

Nyt menen suukottamaan tyttöä kauheissa tunnon tuskissa, mitä onkaan taas kirjoitettu ja ääneen todettu.

 

KIITOS, KUN LUIT! <3