Aikaa on vierinyt anteeksi antamattoman kauan ennen, kun olen päässyt kirjoittelemaan. Paljon tunnepurkauksia ja latauksia lyhyessäa ajassa. Nyt on aika ottaa härkää sarvista ja ladata fiiliksiä pöytään.. Nyt haluankin ensimmäisenä purkaa päälinmäiset ärsytykset raskaudesta ja kilpailusta äitiydessä ennen, kuin se edes on virallisesti alkanut. Eli aika, kun vauva on kohdussa. Lopussa muutamia vinkkejä, millä itse pärjäsin.

Koitan seuraavaan osaan käydä omaa raskaus matkaani, minkä lupailin jo viimeksi. Mutta tunteiden myrskyt äitiydessä saavuttivat minut ja kirjoittaminen on minun tasoittava aallokko. Kirjoittaminen, ulos purkaminen. Laulaminen, tanssiminen ja soittaminen. Niitä vaan aika harvakseltaan onnistuu tekemään vauva-arjessa. Varsinkaan silloin, kun toinen osapuoli ei selkeästi ymmärrä, että oma-aika ei ole hiljaa vierekkäin olemista. Vaan omaa tilaa rauhaa. Vapautta hengittää ilman muita. Koittaa tässä, kuitenkin pitää pientä ihmistä hengissä, itseä jaksavana iloisena äitinä sekä silloin tällöin tehdä ruokaa ja hoitaa kotihommia.. Siihen tarvitaan omaa aikaa ja sitä omaa tekemistä mistä pitää. Jos haluan tuijotan seinää parvekkeelal tunnin. Jos haluan istun kirjoittamaan. PISTE. No niin.. Aloitetaanpas.

Raskaus oi tuo ihana aika tai sitten aivan kamala. 

Miksiköhän loppujen lopuksi raskaudesta negatiivisella tavalla puhuminen on niin tabu? Miksi sen on pakko olla aivan ihanaa aikaa, täynnä rakkautta, vatsalle höpöttelyä ja laulua? Miksi ei voi vain kertoa, että keho muuttuu eikä se olekaan helppoa. Kaikkia ei miellytä vauvan potkut. Kaikille ei todellakaan ole luonnollista laulaa, jutella tai lukea omalle vatsalleen eikä se ole yhtään väärin.

Raskaus on pitkä tarkoituksella. Lapsi kehittyy ja nainen kasvaa kehittyvän sikiön kanssa kohti äitiyttä. Se on kasvun matka, jolla ei ole väärää vastausta.Toiset tuntevat ihanaa suunnatonta rakkautta, mikä on ihana asia. Hyvä te! Kun taas osa meistä, hakee itseään ja omaa paikkaa uudestaan. Yrittää sopeutua kehon ja hormoonien muutoksiin.

On vain pakko ärjätä päivästä toiseen ja koittaa luoda suhdetta sisällä kasvavaan elämään, mitä on hankala osata edes kuvitella. Koitappa itse kuvitella kasvot, tuoksu ja ääni jollekin, mitä ei ole nähnyt eikä koskenut. Siinäpä se. Se ei poista, kuitenkaan sitä, että voit olla maailman paras omalle lapsellesi. Vaikka kestäisi, kuinka kauan sopeutua ajatukseen.

Toisille se syntymä on "h-hetki", jolloin koetaan yhteys omaan lapseen. Toisille se on uusi alku ja mahdollisuus alkaa opetella yhteistä elämää. Oppia rakastamaan ja vuorovaikuttamaan pienen ihmisen kanssa. Se on myös hetki, jolloin pitää oppia uudelleen kuka sinä olet. Olet ehkä kadottanut identiteessisi. Olet vain äiti.

Nykyään raskaus tuntuu olevan trendi. Kilpaillaan kellä on parasta raskaus materiaalia somessa. Kenellä on hienoimmat äitiysvaatteet. Kellä on eniten pesän rakennusviettiä ja kenellä taas on kauneimmat odotuskuvat. Onko sinulla edes niitä? 

Siinä minä, sitten päivästä toiseen selasin sosiaalista mediaa miettien, mikä minussa on vikana. Miksi en halua korostaa vatsaa heti, kun se alkaa näkyä? Miksi minulla ei ole varaa uusia koko vaatekaappia raskauden ajaksi? Voi kumpa näyttäisin yhtä kauniilta ja hehkeltä.  Miksi olen saanut raskausarpia?

Miksi en ole ostanu jo ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ensimmäisiä tavaroita lapselle? Muilla tuntui olevan kaikki valmiina ennen raskauden puoli väliä. Aina meikkiä naamassa, pitkä rakenne kynnet ja upeat tuuheat volyymit. Oikea raskaushehku vyöryi vastaan jokaisesta muusta kuvien välityksellä sekä kaupungilla. Miksi yhtäkkiä kaikki edes tuntui olevan raskaana? Vai havahduinkohan siihen vain, kun yritin käsitellä omaa raskautta.

Ainoa asia, mistä olen ylpeä on, että otin kaikessta huolimatta vatsastanikuvia aluksi väkipakolla. Myöhemmin loppusuoralla se muuttui rakkaudeksi vatsaan. Olin oppinut rakastamaan mahassa asuvaa pientä ja vatsaani. Harmi vain, että niin myöhään. Kävin odotuskuvauksissa. Jälkeenpäin kuvia katsoessa näytän prinsessalta ja onnelliselta. Vaikka silloiset tunteet olivat kaukana siitä. Raskaus oli loppusuoralla vasta minulle "ok". Olin hyväksynyt sen ja oppinut elämään sen kanssa. Olin oppintut kanavoimaan hankaliakin tunteita. Lauloin paljon ja puhuin ääneen itsekseni. En osannut ajatella tekeväni sitä tytölle. Ajattelin tekeväni sitä meidän hyväksi.

Minulla olisi nyt suuremmat valmiudet raskauteen. Osaisin käsitellä hankalia tunteita. Opin puhumaan ja yllätyin. Nämä tuneet ovat vaiettuja, mutta varsin yleisiä. Hankala raskauteni, pettävä terveyteni ja karille ajautunut parisuhde boostasivat tätä. Matka oli kivikkoinen, mutta rakastin tytärtäni hetkestä jolloin koin hänet eri tavalla. 

Minulla auttoi puhe avun hakeminen baby bluesista raskauasaikana. Odotus kuvaukset sekä 3d/4d ultra omasta rahapussista. Myös Tyksin Varhaisenvuorovaikutuksen ryhmä avasi silmäni. Syljin negatiiviset tunteet kokeaskseni positiivisia. Loma bonuksilal ostin myös tarpeelliset tarvikkeet ja selailin huolella sivuja tutustuen. Oli paras valinta tehdä kaikki pakolla valmiiksi. Viimeisen kaksi kuukautta äitiyslomasta sain, kuin sainkin opittua rakastamaan vatsaa. Ei ollut stressi tekijöitä. Mutta synnytykseen valmistauduin liian myöhään..

Kuvassa rv31, jokainen raskaana oleva on kaunis. Mitä tahansa se oma pää sanoikaan tai joku typerä kommentti toisen suusta. Ikävä on kova tätä aikaa. Toisaalta ei, koska raskauteni takia terveyteni petti, jota tulen myöhemmässä raskaus kirjoituksessa jakamaan.

Tässä sinulle vinkkinä lopuksi rakas ihana lukijani. Muutama itse hyväksi kokema neuvo ja teko. Se onni on myös sinullekin vielä tulossa!

Puhu, puhu ja puhu. Älä googleta, äläkä lue vauvaryhmiä. Ne ovat ihanaa vertaistukea, mutta riipivää tekstiä lukea pelkkää hehkutellua. Saat vain tunteen itsellesi, että olet huono. Olet huono äiti, kun ajattelet näin. Ei et ole.

Vinkki kaksi ota niitä masu kuvia. Ihania näyttää omalle lapselle ja muistoksi itselle. Raskaudesta voi tälläi jälkijunaan nousta ihania tuntemuksia, kuten minulla nykyään.

Vinkki kolmonen saat ja sinun pitääkin tuntea, mitä tunnet. Osta edes yksi vauvan vaate itse. Käy hypistelemässä niitä silloin tällöin ja nuuhkimassa. Konkretisoi itsellesi raskaus ja vauva. Olen lapsesta asti omannut luovia taitoja sekä mahtavan mielikuvituksen, mutta tähän nekään eivät riittäneet.

Poimi pieniä hetkiä onnellisuutta ja nauti niistä.

Kerro vauvalle tunteita  vatsaasi ja kirjoita kirje. Päätä myöhemmin annatko sen. Kirje vauvalle voi olla tuntemuksia, anteeksipyyntö tai vain mielikuva harjoitus, millainen hän olisi.

KIITOS, KUN LUIT! <3